Itävaltalainen taloussykliteoria on tunnetuin ja ehkäpä olennaisin osa itävaltalaista taloustiedettä. Itsekin päädyin aikoinaan tutustumaan itävaltalaiseen koulukuntaan juuri tämän teorian kautta. Itävaltalainen sykliteoria tarjoaa näennäisloogisen selityksen, jolla keskuspankkijärjestelmää voidaan syyttää taloussyklin aikaan saamisesta. Kuitenkin se on todellisuudessa täydellinen esimerkki miksi itävaltalainen lähestymistapa on taloustieteissä erittäin ongelmallinen.
Itävaltalainen taloussykliteoria kuuluu yksinkertaistettuna seuraavasti. Ilman keskuspankkia korko asettuisi niin sanottuun luonnollisen koron tasolle, joka ilmaisee ihmisten aikapreferenssiä ts. säästöhalukkuutta. Keskuspankin painaessa koron alle tämän luonnollisen koron yritykset ottavat koron laskun signaalina ihmisten lisääntyneestä säästöhalukkuudesta ja alkavat investoida projekteihin, jotka olivat ennen kannattamattomia aiheuttaen noususuhdanteen. Kuitenkin tämä lisääntynyt investointikysyntä johtaa lopulta hintojen nousuun; joka pakottaa keskuspankin nostamaan korkotasoa, mikä taas tekee jo aloitetuista projekteista kannattomia johtaen väistämättömään lamaan.
Yllä oleva narratiivi voi kuulostaa loogiselta, mutta se juuri osoittaakin eron kuinka helppoa on tehdä virheitä loogisessa päättelyssä, kun ei kirjoiteta auki vaadittavia oletuksia ja ei käytetä formaalia logiikkaa todistusten kanssa. Tätä sykliteoriaa on kritisoitu monestakin asiasta, mutta aioin keskittyä yhteen ilmeisimmistä kritiikin kohteista ja itävaltalaisten antamaan vastaukseen tähän kritiikkiin.
Kuten aikaisemmissa osissa kirjoitin; Mises-Rothbardilainen linja lähtee siitä mahdottomasta väittämästä; että kaikki talousteoria pitäisi pystyä johtamaan Action aksioomasta ilman lisäoletuksia, jotka joutuvat nojamaan empiiriseen tietoon. Itävaltalainen sykliteoria on loistava esimerkki miten edes itävaltalaisten teoriat eivät täytä tätä vaatimusta. Nimittäin kyseinen teoria riippuu ratkaisevasti siitä minkälaisia oletuksia tehdään ihmisten tulevaisuudenodotuksista (pelkästään Action aksioomaa käyttämällä ei voida tietää millaiset ihmisten tulevaisuudenodotukset ovat). Alkuperäisessä versiossa oletetaan implisiittisesti, että odotukset ovat ns. staattisia eli yritykset luulevat, että nykyinen keskuspankin säätämä korkotaso pysyy samana. Jos odotukset olisivat ns. rationaalisia yritykset eivät tekisi (ainakaan keskimäärin) virheellistä olettamaa, että korkotaso pysyy samana koska he tietävät että se tulee nousemaan tulevaisuudessa ja eivät täten tekisi virheellisiä investointeja. Itävaltalaiset nauravat monesti alkuperäiseen Keynesiläiseen teoriaan kuuluviin "eläinhenkiin" (ts. yritykset investoivat epärationaalisesti) tajuamatta, että heidän oma teoria nojaa samankaltaisiin "eläinhenkiin".
Itävaltalaisten omassa journalissa julkaistussa artikkelissa vastaukseksi annetaan, että vain pieni osa yrityksistä on epärationaalisia ja Nashin tasapaino (jota havainnollistettiin 2*2 pelimatriisilla johon oli sijoitettu hatusta vedettyjä muuttujia) saa muutkin yritykset investoimaan. Jos ei oteta huomioon; että tämä kaikki sotii täysin yllä kuvattua Mises-Rothbardilaisten asettamaa vaatimusta vastaan ja kyseinen peliteoria oli laadultaan sellaista minkä ei voisi kuvitellakaan menevän läpi valtavirran julkaisussa, tämä ei vieläkään riitä sysäämään taloussyklejä keskuspankin kontolle. Sillä jos yrityksillä (joko kaikilla tai pienellä osalla, jotka saavat koko markkinat liikkumaan heidän perässään) on staattiset odotukset korosta (jonka tiedetään keskuspankin toimesta nousevan inflaation noustessa) menettää koko idea luonnollisesta korosta optimaalisena signaalina yrityksille merkityksenä. Staattiset odotukset aiheuttavat virheellisiä investointeja myös maailmassa ilman keskuspankkia.
Toinen ilmeinen huomio on, että lainojen tarjoajien eli käytännössä pankkien ei pitäisi myöntää lainoja kannattamattomiin projekteihin. Jos vastaus on; että pankeillakaan ei ole rationaalisia odotuksia päädytään tilanteeseen, jossa lainamarkkinoiden myyjät sekä ostajat toimivat epärationaalisesti. Yleisesti hintamekanismin toimivuus nojautuu siihen, että kuluttajat ja yritykset tekevät rationaalisia osto ja myynti päätöksiä. Näin on myös lainamarkkinoiden osalla. Itävaltalaisille markkinat näyttävät olevan jonkinlainen mustalaatikko, joka sylkäisee "luonnollisen" hinnan jos vain valtio ei sekaannu siihen. Todellisuudessa markkinat koostuvat ostajista ja myyjistä hinnan muodostuksen ollen riippuvainen näiden toiminnasta ja tulevaisuuden odotuksista. Näin ollen itävaltalainen taloussykliteoria ei ole looginen kokonaisuus, missä juuri keskuspankki aiheuttaa taloussyklin vaan sen aiheuttavat epärationaalisesti toimivat markkinat. Siksi onkin kyseenalaista miksi itävaltalaiset kiinnittyvät vahvasti teoriaan, jossa markkinat toimivat erittäin huonosti kun toisaalle he ylistävät markkinoiden toimivuutta valtioon nähden.
