Miksi en ole itävaltalainen osa 2/3: Itävaltalaiset ja valtavirta eli on olemassa vain huonoa ja hyvää taloustiedettä

Kirjoitin ensimmäisessä osassa tätä kirjoitussarjaa, että toinen osa tulisi käsittelemään itävaltalaista taloussykliteoriaa. Facebookissa heränneen keskustelun vuoksi katson, että on luontevampi kirjoittaa  alkuperäisesti kolmanneksi osaksi kaavaillusta aiheesta eli itävaltalaisten ja valtavirran suhteesta. Kysymys kuuluukin: miksi itävaltalaisen koulukunnan edustajat eivät mahdu (kansan)taloustieteellisiin laitoksiin yliopistoissa? 

Lyhyesti vastattuna itävaltalaisten teoriat eivät täytä taloustieteiden piirissa olevia minimivaatimusta. Tämä minimivaatimus on, että teorian täytyy olla loogisesti koherentti ts. esitetyistä oletuksista on päästävä (vain ja ainoastaan) esitettyyn lopputulemaan. Tämän jälkeen voimme alkaa arvioimaan kuinka perusteltavissa tehdyt oletukset ovat ja näin ollen kuinka hyvä itse teoria on. Kuten osoitin viime kirjoituksessa itävaltalaiset eivät tyypillisesti esitä kaikkia vaadittavia oletuksia, joilla voitaisiin sanoa minimipalkan laskevan työllisyyttä kaikissa olosuhteissa. Kuitenkin itävaltalaiset väittävät markkinoidessaan omaa koulukuntaansa, että heidän teoriansa voidaan deduktiivisesti päätella human action aksioomasta, joka on apriorisesti tosi. 

Tällainen kaksilla korteilla pelaaminen, missä tehdään yhtä ja väitetään toista, on tyypillistä itävaltalaisille. Esimerkiksi vastauksena edelliseen kirjoitukseeni minipalkasta sain Rothbard siteerauksen, missä hän kirjoittaa että monopsonia ei voi syntyä  koska emme ole havainneet että yritykset muodostaisivat palkkakartellin (huom. Rothbard on ymmärtänyt monopsonin väärin, koska hän kirjoittaa että monopsoniin tarvittaisiin kaikkien yrityksien kartelli taloudessa mikä ei pidä paikkaansa). Tietenkin jos teemme oletuksen, että jotain tilannetta ei synny koska olemme niin empiirisesti havainneet niin se sulkee tämän vaihtoehdon pois siitä teoreettisesta mallista. Tämä kuitenkin on täysin ristiriidassa itävaltalaisten väitteen kanssa, että teorioiden pitäisi perustua apriori oikeiksi tiedettyihin oletuksiin. Emme voi mitenkään apriori tietää, että kartellia ei muodostuisi. Kaikenlisäksi tallaisen oletuksen tekeminen voi pitää esimerkkinä huonosta taloustieteestä.

Itävaltalaiset ovat myös implisiittisesti myöntäneet, että heidän teorioissaan on aukkoja (ts. kaikkia tarpeellisia oletuksia ei ole kirjoitettu auki) pyrkimällä paikkaamaan näitä. Yhtenä esimerkkinä tästä on itävaltalainen taloussykliteoria, jonka epäloogisuuksiin itävaltalaiset ovat kehitelleet selityksiä ihan lähi vuosinakin. Kuitenkin tulemme taas tähän kaksilla korteilla peluuseen, koska nämä aukot eivät estä itävaltalaisia esittämästä Misesin sykliteoriaa totena toisaalla. Tällaista ei voi tapahtua valtavirran piirissa, jossa teoria välittömästi hylätään jos siitä löydetään looginen aukko. 

Itävaltalaiset itse useasti esittävät, että heidät pidetään pois yliopistoista koska heidän teoriansa ovat liian oikeistolaisia. David Friedmanin (Milton Friedmanin poika) vastaus tähän oli, että se ei voi pitää paikkaansa koska hänen isänsä oli arvostettu ekonomisti. Mielestäni vielä parempi esimerkki on David itse, jota anarkokapitalistina ei ole hyljeksitty taloustieteiden piirissa. Myös omasta kokemuksesta voin kertoa, että tutkimusta ei arvotella sen mukaan minkälaisen kuvan se jättää valtion toiminnasta.

Voidaankin kysyä voisiko itävaltalainen taloustiede palata yliopistoihin, jos se täyttaisi aikaisemmin esittämäni minivaatimukset. Jos itävaltalaiset esittäisivät teorioita; joissa kaikki vaadittavat lisäoletukset on esillä, olisivat ne samalla lähtöviivalla valtavirran teorioiden kanssa ja ei ole mitään syytä miksi niitä kohdeltaisiin lähtökohtaisesti eri lailla. Kuitenkin olen hyvin skeptinen, että itävaltalaiset tulevat tekemään näin. Kuten David Friedman on esittänyt itävaltalaiset harjoittavat tietynlaista tuotedifferentaatiota. Jos he soveltaisivat itseensä tuota valtavirran piirissa olevaa minimivaatimusta olisi helppo huomata; että prameat mainospuheet ainutlaatuisesta koulukunnasta, jolla on ainoa avain totuuteen olisi helppo huomata vääriksi. Mises-instituutilla ja siihen liittyvillä henkilöillä olisi paljon hävittävää tässä, joten uskon että vastaisuudessakin Mises-instituutin luennot eivät tule esimerkiksi opettamaan logiikkaa (millä näyttäisi oleva huutava tarve, koska niin monesti menee itävaltalaisilla iloisesti sekaisin se että voiko tietystä premissistä johtaa lopputuleman vai se että ainoastaan lopputulema ei ole premissin vastainen) vaan keskittyvät väärän ja jopa valheellisen kuvan antamiseen itävaltalaisesta ja valtavirran koulukunnista. Tämä on tietenkin harmi niiden ihmisten kannalta, jotka tutustuvat taloustieteisiin itävaltalaisten kautta.    

Miksi en ole itävaltalainen osa 1/3: Itävaltalaisuus perustuu virheelliselle logiikalle

Tämän kolmiosaisen kirjoitussarjan, jonka nimi on lainattu Bryan Caplanin Why I Am Not an Austrian kirjoitukselta, on tarkoitus käsitellä kriittisesti taloustieteen itävaltalaista koulukuntaa (käytän tässä itävaltalaisuutta synonyyminä Mises-Rothbardilaiselle haaralle vaikka itävaltalaisuuteen sisältyy muitakin suuntia). Ensimmäinen osa pyrkii osoittamaan sen tosiasian kuinka itävaltalaiset talousteoriat ovat vailla pohjaa.

Itävaltalaiset perustavat teoriansa niin sanotulle Human Action aksioomalle. Tämä tarkoittaa, että ihmiset toimillaan pyrkivät saavuttamaan omia päämääriään. Itse Action aksioomassa ei ole mitään vialla, itseasiassa se on helppo kääntää taloustieteiden valtavirran kielelle: ihmiset pyrkivät maksimoimaan subjektiivista hyötyä subjektiivisten odotusten ja preferenssien pohjalta (huomaa että subjektiiviset odotukset mahdollistavat myös epärationaalisen käytöksen). Toisin sanoen molemmat tavat tuottavat loogisen tuloksen, että ihmisen kohdatessa valinnan hän valitsee vaihtoehdon jonka hän luulee olevan mielekkäämpi. Nyt tullaan risteykseen, jossa valtavirta ja itävaltalaisuus eroaa toisistaan. Itävaltalaiset väittävät, että on mahdollista käyttäen deduktiivista logiikkaa johtaa talousteoriat (jopa taloussykli teoria jota käsittelen kirjoitussarjan toisessa osassa) Action aksioomasta ilman muita oletuksia. Koska Action aksiooma on määritelmällisesti totta myös tästä johdetut teoriat täytyvät olla totta eikä esimerkiksi empiiristä tutkimusta tarvita lainkaan.

Valitettavasti totuus on, että Action aksioomasta ei pysty johtomaan minkäänlaista talousteoriaa ilman lisäoletuksia. Human Action aksiooma niin kuin valtavirran vastaava hyödyn maksimointi subjektiivisten odotusten perusteella ovat konsistensseja kaikenlaisen käytöksen kanssa, mutta eivät voi yksinään kertoa mitä valintoja ihmiset tai yritykset tekevät koska ne eivät määrittele ihmisten preferenssejä (ts päämääriä) eivätkä sano mitään kuinka hyviä tai huonoja ihmiset ovat tekemään oletuksia. Valtavirran ratkaisua on ollut tehdä lisäoletuksia näistä preferensseistä ja rationaalisuudesta kun taas itävaltalaiset ovat  rakentaa loogisia päättelyketjuja, joissa logiikka on rikki.

Jotta deduktiivinen päättelyketju on virheetön pitää alkuperäisistä oletuksista päätyä aina vain ja ainoastaan päättelyketjun lopputulemaan/lopputulemiin. Jos tarvitaan lisäoletuksia sulkemaan toisia lopputulemia on alkuperäinen päättelyketju väärä.

 Käytän esimerkkinä minimipalkan vaikutusta työllisyyteen. Itävaltalaiset niin kuin suurin osa valtavirran malleista näyttävät, että minipalkalla (silloin kun se on asetetaan markkinapalkan yläpuolelle) on negatiivinen vaikutus työllisyyteen. Kuitenkin valtavirrasta löytyy teorioita, joissa minipalkan ollessa tietyllä tasolla sillä on neutraali tai jopa positiivinen vaikutus. Yksinkertaisin esimerkki on perinteinen monopsoni (joka on monopolin vastakohta ts. markkinoilla on vain yksi ostaja), missä minipalkalla voi olla positiivinen vaikutus työllisyyteen. Jotta itävaltalaisten päättelyketju minipalkasta olisi virheetön heidän täytyy siis ainakin olettaa, että kyseisellä työmarkkinalla ei ole monopsoni tilannetta. Itävaltalaisten vastaus tähän voisi olla, että monopsoni tilanne ei ole realistinen, mutta tässä ei ole kysymys siitä. Human action aksiooma on täysin konsistentti monopsonin kanssa ts. ilman lisäoletuksia ei voi johtaa, että markkinoilla ei olisi monopsonia. Täten itävaltalaisten teoria minipalkasta on loogisesti väärä, koska he eivät ole esittäneet lisäoletuksia (ja vieläpä pilkkaavat valtavirtaa lisäoletusten tekemisestä).

Vaikka ylläoleva esimerkki on tarpeeksi osoittamaan itävaltalaisen minimipalkka teorian virheellisyys ja näyttämään, että lisäoletukset ovat välttämättömiä toisin kuin he itse väittävät otan toisen esimerkin minimipalkasta. Nykyaikainen ajattelu työmarkkinoista perustuu niin sanotuille search and matching malleille. Näissä ei oleteta, että työttömät ja työnantajat eivät saa toisistaan tietoa välittömästi ja kustannuksista vaan työpaikkoja täytyy etsiä ja mainostaa. Tämä saattaa johtaa tilanteisiin, joissa työnantajilla on niin sanottua informatiivista monopsoni valtaa ja minipalkka voi nostaa työllisyyttä. Täten taas itävaltalaiset implisiittisesti olettavat, että työttömät ja työnantajat saavat tietoa toisistaan välittömästi ja kustannuksitta.

On valitettavaa kuinka harvoin itävaltalaisia kritisoidaan heidän mahdottomasta väittämästään, että talousteoriat voidaan deduktiivisesti johtaa perusaksioomasta ilman lisäoletuksia. On turhaa jäädä väittelemään empiirisen tutkimuksen mielekkyydestä ennen kuin on näytetty, että maailma ei (valitettavasti) ole niin yksinkertainen paikka että tautologisesta aksioomasta pääsisi puuta pidemmälle.