Miksi en ole itävaltalainen osa 1/3: Itävaltalaisuus perustuu virheelliselle logiikalle

Tämän kolmiosaisen kirjoitussarjan, jonka nimi on lainattu Bryan Caplanin Why I Am Not an Austrian kirjoitukselta, on tarkoitus käsitellä kriittisesti taloustieteen itävaltalaista koulukuntaa (käytän tässä itävaltalaisuutta synonyyminä Mises-Rothbardilaiselle haaralle vaikka itävaltalaisuuteen sisältyy muitakin suuntia). Ensimmäinen osa pyrkii osoittamaan sen tosiasian kuinka itävaltalaiset talousteoriat ovat vailla pohjaa.

Itävaltalaiset perustavat teoriansa niin sanotulle Human Action aksioomalle. Tämä tarkoittaa, että ihmiset toimillaan pyrkivät saavuttamaan omia päämääriään. Itse Action aksioomassa ei ole mitään vialla, itseasiassa se on helppo kääntää taloustieteiden valtavirran kielelle: ihmiset pyrkivät maksimoimaan subjektiivista hyötyä subjektiivisten odotusten ja preferenssien pohjalta (huomaa että subjektiiviset odotukset mahdollistavat myös epärationaalisen käytöksen). Toisin sanoen molemmat tavat tuottavat loogisen tuloksen, että ihmisen kohdatessa valinnan hän valitsee vaihtoehdon jonka hän luulee olevan mielekkäämpi. Nyt tullaan risteykseen, jossa valtavirta ja itävaltalaisuus eroaa toisistaan. Itävaltalaiset väittävät, että on mahdollista käyttäen deduktiivista logiikkaa johtaa talousteoriat (jopa taloussykli teoria jota käsittelen kirjoitussarjan toisessa osassa) Action aksioomasta ilman muita oletuksia. Koska Action aksiooma on määritelmällisesti totta myös tästä johdetut teoriat täytyvät olla totta eikä esimerkiksi empiiristä tutkimusta tarvita lainkaan.

Valitettavasti totuus on, että Action aksioomasta ei pysty johtomaan minkäänlaista talousteoriaa ilman lisäoletuksia. Human Action aksiooma niin kuin valtavirran vastaava hyödyn maksimointi subjektiivisten odotusten perusteella ovat konsistensseja kaikenlaisen käytöksen kanssa, mutta eivät voi yksinään kertoa mitä valintoja ihmiset tai yritykset tekevät koska ne eivät määrittele ihmisten preferenssejä (ts päämääriä) eivätkä sano mitään kuinka hyviä tai huonoja ihmiset ovat tekemään oletuksia. Valtavirran ratkaisua on ollut tehdä lisäoletuksia näistä preferensseistä ja rationaalisuudesta kun taas itävaltalaiset ovat  rakentaa loogisia päättelyketjuja, joissa logiikka on rikki.

Jotta deduktiivinen päättelyketju on virheetön pitää alkuperäisistä oletuksista päätyä aina vain ja ainoastaan päättelyketjun lopputulemaan/lopputulemiin. Jos tarvitaan lisäoletuksia sulkemaan toisia lopputulemia on alkuperäinen päättelyketju väärä.

 Käytän esimerkkinä minimipalkan vaikutusta työllisyyteen. Itävaltalaiset niin kuin suurin osa valtavirran malleista näyttävät, että minipalkalla (silloin kun se on asetetaan markkinapalkan yläpuolelle) on negatiivinen vaikutus työllisyyteen. Kuitenkin valtavirrasta löytyy teorioita, joissa minipalkan ollessa tietyllä tasolla sillä on neutraali tai jopa positiivinen vaikutus. Yksinkertaisin esimerkki on perinteinen monopsoni (joka on monopolin vastakohta ts. markkinoilla on vain yksi ostaja), missä minipalkalla voi olla positiivinen vaikutus työllisyyteen. Jotta itävaltalaisten päättelyketju minipalkasta olisi virheetön heidän täytyy siis ainakin olettaa, että kyseisellä työmarkkinalla ei ole monopsoni tilannetta. Itävaltalaisten vastaus tähän voisi olla, että monopsoni tilanne ei ole realistinen, mutta tässä ei ole kysymys siitä. Human action aksiooma on täysin konsistentti monopsonin kanssa ts. ilman lisäoletuksia ei voi johtaa, että markkinoilla ei olisi monopsonia. Täten itävaltalaisten teoria minipalkasta on loogisesti väärä, koska he eivät ole esittäneet lisäoletuksia (ja vieläpä pilkkaavat valtavirtaa lisäoletusten tekemisestä).

Vaikka ylläoleva esimerkki on tarpeeksi osoittamaan itävaltalaisen minimipalkka teorian virheellisyys ja näyttämään, että lisäoletukset ovat välttämättömiä toisin kuin he itse väittävät otan toisen esimerkin minimipalkasta. Nykyaikainen ajattelu työmarkkinoista perustuu niin sanotuille search and matching malleille. Näissä ei oleteta, että työttömät ja työnantajat eivät saa toisistaan tietoa välittömästi ja kustannuksista vaan työpaikkoja täytyy etsiä ja mainostaa. Tämä saattaa johtaa tilanteisiin, joissa työnantajilla on niin sanottua informatiivista monopsoni valtaa ja minipalkka voi nostaa työllisyyttä. Täten taas itävaltalaiset implisiittisesti olettavat, että työttömät ja työnantajat saavat tietoa toisistaan välittömästi ja kustannuksitta.

On valitettavaa kuinka harvoin itävaltalaisia kritisoidaan heidän mahdottomasta väittämästään, että talousteoriat voidaan deduktiivisesti johtaa perusaksioomasta ilman lisäoletuksia. On turhaa jäädä väittelemään empiirisen tutkimuksen mielekkyydestä ennen kuin on näytetty, että maailma ei (valitettavasti) ole niin yksinkertainen paikka että tautologisesta aksioomasta pääsisi puuta pidemmälle.